Elokuvien esitystoiminta Turun seudulla

Turussa toimii laajasti erilaisia elokuviin keskittyviä yhdistyksiä ja toimijoita, jotka muun muassa järjestävät näytöksiä sekä elokuva-alan tilaisuuksia.

Doc Lounge
Doc Lounge on elokuvaklubi kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvista, hyvästä tunnelmasta, baarihengailusta, musiikista ja jännittävistä keskusteluista.

Doc Lounge esittää Dynamo-klubilla (Linnankatu 7) mielenkiintoisia uusia dokumenttielokuvia niin Suomesta kuin maailmaltakin. Vankka pohjoismainen yhteistyö- ja ystäväverkosto mahdollistaa laadukkaan ja ajankohtaisen ohjelmiston.

http://www.docturku.fi/

Kinokopla
Kinokopla on Turun yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä kaikille avoin elokuvakerho, jota pyörittää ylioppilaskunnan hallituksen nimeämä toimikunta. Kinokopla on toiminut vuodesta 1965 lähtien. Kinokoplan kaksi vuosittaista pääsarjaa Logomossa esittelevät monipuolisesti eri maiden uusia laatuelokuvia. Elokuvaesitysten lisäksi Kinokopla järjestää kaikenlaisia muita elokuva-aiheisia tapahtumia.

http://www.kinokopla.fi

Turun Elokuvakerho
Kerho järjestää kaksi kertaa vuodessa laadukkaiden teatterielokuvien sarjan sekä muuta elokuvaan liittyvää toimintaa.
    
http://www.turunelokuvakerho.blogspot.fi

Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus järjestää elokuvaesityksiä ja –tapahtumia, neuvoo elokuvatoimijoita, ylläpitää kirjastoa ja arkistoja sekä valtakunnallista Elokuvakerhopalvelua. Päätapahtuma on Suomalaisen elokuvan festivaali, jota on järjestetty jo vuodesta 1992. Keskus on yksi yhteisöistä, jotka julkaisevat tieteellistä Lähikuva-lehteä.

Varsinais-Suomen elokuvakeskus esittää elokuvia valtaosin Logomon Move 2 salissa:

http://www.logomo.fi/fi/tapahtumat/

Kinokkio
Lastenelokuvakerho Kinokkio järjestää Turun kulttuurilautakunnan avustuksen turvin muutaman elokuvanäytöksen vuosittain. Esityspaikkoina ovat viime vuosina olleet Logomo, pääkirjasto ja Turun tuomiokirkko.